30.12.2016

Mistä esityksestä kuva voisi olla?

Kuvassa Martti Kuuskoski, Turun Kaupunginteatteri 1946.

Kuva on vuodelta 1946, ja siinä on isäni Martti Kuuskoski, joka toimi näihin aikoihin Turun Työväen Teatterissa ja sitten Turun Kaupunginteatterissa, joka perustettiin tuona vuonna. Mahtaisiko selvitä mistä esityksestä on kyse ja kuka on nainen ilmassa? Promokuvana se voisi olla myös kevään 1947 ohjelmistoa.

Tieto- ja kuvapalvelun tutkija Pälvi Laine vastaa:

Valitettavasti en osaa sanoa teosta, josta kuva voisi olla enkä tunnista tuota naisnäyttelijää. Tein haun Ilona-tietokantaan Turun esityksiin ja laitoin rajavuosiksi varmuuden vuoksi hieman laajemmin kauden 1945-47, sain listauksen sekä Turun Työväen Teatterin, Turun Teatterin että Turun Kaupunginteatterin ohjelmistosta tuona aikana. Siitä voisi päästä liikkeelle tutkimalla esitysten kautta missä voisi olla tällaista kuvamateriaalia. Meillä Teatterimuseossa on lehtileikekokoelma, josta voisi näiltä vuosilta lehtiarvostelujen ja niissä julkaistujen kuvien kautta löytyä tunnistusapua. Mielestäni kuva voisi olla jostakin operetista, mutta Ilona-haun perusteella tulokseksi tulleisiin operetteihin se ei suoralta kädeltä vaikuta liittyvän (tein hakuja näillä myös sisäiseen kokoelmatietokantaamme ja sen kuva-aineistoon ja vertasin tähän kuvaan). Ongelmalla on kuitenkin kaikki edellytykset ratketa, mutta jonkin verran salapoliisin työtä siihen tarvitaan. Ehdotan kritiikkien selaamista Teatterimuseon tutkijasalissa (ajanvaraus ennakkoon).

 

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia