13.10.2017

Milloin päättyi käytäntö kaksivuotisesta välikirjasta?

Milloin loppui kaksivuotisen välikirjan käyttö?

Tieto- ja kuvapalvelun tutkija Pälvi Laine vastaa:

Pirkko Kosken teoksesta Näyttelijänä Suomessa selviää, että kaksivuotiset välikirjat tulivat käyttöön 1950-luvun lopulla. Ne tuli irtisanoa määräaikaan mennessä, muutoin sopimus jatkui taas kaksi vuotta eteenpäin. Koski kirjoittaa vuonna 2013 julkaistussa teoksessa:

"Sopimuksen muoto poikkeaa kaikista muista työmarkkinoilla käytetyistä sopimusmalleista, ja sen poikkeavuus kasvoi ajan saatossa. Vuonna 1984 sille saatiin vastaavanlainen irtisanomissuoja kuin muuallakin työmarkkinoilla. Vuonna 1985 korkein oikeus katsoi sen kuitenkin määräaikaiseksi siten, että sopimuksen piirissä toimivia ei voitu lomauttaa. Sopimus saikin lisänimekseen "hautakivisopimus". Niitä on edelleen runsaasti käytössä, vaikka uusia ei enää tehdäkään."

Edelleen Kosken kirjan mukaan vasta 1994 otettiin vakinaisia työsuhteita solmittaessa käyttöön ns. toistaiseksi voimassa oleva sopimus, määräaikaisten työsuhteiden kestoksi puolestaan sovittiin vähintään yksi vuosi. Tästä päätelleen voi siis sanoa, että oikeastaan tuo kaksivuotisten välikirjojen aika päättyi vasta 1994.

Lähde:

Pirkko Koski: Näyttelijänä Suomessa (Suomen Näyttelijäliiton 100-vuotisjuhlaan liittyvä julkaisu, WSOY 2013)

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia