7.3.2013

Miten selvittäisin, kuka on visiittikortin kuvassa?

Tuntematon mies Strandbergin ateljeessa 1900-luvun alussa.

Visiittikortin kääntöpuolella kuvaamo voi mainostaa itseään, mutta myös tehdä kuvatilaukseen liittyviä merkintöjä.

Mistä voin saada apua sukututkimukseeni, tämän valokuvan tunnistukseen? Valokuvan miehestä on ottanut valokuvaaja Axel Strandberg, Helsinki, Etelä Esplanaadinkatu 4. Kuvan takapuolella lukee myös: "Första Belöningen Helsingfors 1902, Palkittu 1900 Pariisissa, Levy säilytetään." Lisäksi kuvan taakse on mustekynällä kirjoitettu numero 08416. Valokuva on otettu 1900-luvun alussa. Onko mahdollista saada miehen tiedot vielä vuonna 2013?

Amanuenssi Sofia Lahti vastaa:

Henkilön jäljittäminen voi olla vaikeaa, koska Strandbergin kuvaamon kuvauspäiväkirjoja tai asiakaskortistoa ei tietääkseni ole säilynyt. Jos jossakin olisi säilynyt toinen kappale saman miehen kuvaa, johon olisi kirjoitettu myös nimi, se olisi onnekas sattuma!

"Palkittu 1900 Pariisissa" viittaa siihen, että kuvaamon tuotantoa on esitelty Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyssä Suomen paviljongissa maamme taiteen ja käsityön parhaimmiston joukossa. Se ei siis valitettavasti auta kuvatun henkilön jäljittämisessä. Sama koskee Helsingin palkintomainintaa. Käsinkirjoitettu numero sen sijaan voisi auttaa, koska se liittyy tähän nimenomaiseen kuvaan.

Meillä Strandbergiltä on vain muutama satunnainen visiittikorttikuva, mutta hänen kuviaan on runsaasti muissa kuva-arkistoissa. Luettelon arkistoista löydät museomme Kuka kuvasi? -palvelusta.

Onnea etsintään!
 

 

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia