Kysy melkein mitä vaan valokuvasta – kuvan kanssa tai ilman! Mikäli kysymyksesi koskee valokuvassa esiintyvän rakennuksen, univormun tai vastaavan yksityiskohdan tunnistamista, osaavat kyseisten toimialueiden museot auttaa paremmin. Emme osaa tunnistaa kuvissa esiintyviä yksityishenkilöitä. Museot eivät myöskään anna hinta-arvioita.
Vastaus kysymykseesi saattaa löytyä jo kysy museolta -palvelusta, katso siis mitä on kysytty aikaisemmin. Suomen valokuvataiteen museon henkilökunta vastaa ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen noin viikon sisällä. Osa kysymyksistä vastauksineen julkaistaan nimettöminä ja toimitettuina näillä verkkosivuilla. Palvelu on kesätauolla 19.6.–30.8.2026. Tauon aikana jätettyihin kysymyksiin vastaan syyskuussa.
Lisää tietoa palvelusta.Yksinäisyys suomalaisissa valokuvissa?
Onko Suomen valokuvataiteen museolla kokoelmissaan valokuvia, jotka käsittelevät suoraan tai epäsuorasti suomalaista yksinäisyyttä?
Erikoistutkija Anne Isomursu vastaa:
Suomalaisessa valokuvien luettelointitraditiossa ei ole ollut tapana tulkita ja rekisteröidä kuvien tunnetiloja. Jotakin yksinäisyyden teeman keskeisyydestä kertoo kuitenkin se, että esimerkiksi Suomen valokuvataiteen museon kuvien sisällönkuvailussa haulla yksin* saa 178 osumaa. Nopean vilkaisun perusteella luetteloijat ovat kuvanneet yleiskuvissa esiintyviä yksittäisiä kohteita usein käsitteellä "yksinäinen". Osumien määrä vastaa melko täsmälleen promillea kokoelmamme yksittäin luetteloiduista valokuvista.
Kommentoi tätä kysymystä
Tulosta tämä kysymys