Kysy melkein mitä vaan valokuvasta – kuvan kanssa tai ilman! Mikäli kysymyksesi koskee valokuvassa esiintyvän rakennuksen, univormun tai vastaavan yksityiskohdan tunnistamista, osaavat kyseisten toimialueiden museot auttaa paremmin. Emme osaa tunnistaa kuvissa esiintyviä yksityishenkilöitä. Museot eivät myöskään anna hinta-arvioita.
Vastaus kysymykseesi saattaa löytyä jo kysy museolta -palvelusta, katso siis mitä on kysytty aikaisemmin. Suomen valokuvataiteen museon henkilökunta vastaa ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen noin viikon sisällä. Osa kysymyksistä vastauksineen julkaistaan nimettöminä ja toimitettuina näillä verkkosivuilla. Palvelu on kesätauolla 19.6.–30.8.2026. Tauon aikana jätettyihin kysymyksiin vastaan syyskuussa.
Lisää tietoa palvelusta.Miten kuvia kopioitiin 1900-luvun alussa?
Isoisovanhempieni hääkuva.
Teksti kuvan takana.
Oheinen kuva on kopio isoisovanhempieni hääkuvasta. Kopio on teetetty Pietarissa, vaikkakin alkuperäinen valokuva (joka on kadonnut) on oletettavasti otettu Helsingissä, koska siellä isoisovanhempani menivät naimisiin kesäkuussa 1904. Kopio on kooltaan varsin suuri; tarkkoja mittoja minulla ei ole, mutta reunuksineen se on kooltaan jossain määrin suurempi kuin A4. Tiedustelisin millä tekniikalla oheinen kopio on tehty. Valitettavasti minulla ei ole saatavilla raakakuvaa, vaan digitaalisesti paranneltu versio, mutta kopio näyttää lyijykynäpiirroksen ja valokuvan risteytykseltä. Johtuuko erikoinen tekniikka siitä, että kopio on reippaanlainen suurennos tai ehkä siitä, että käytössä ei ole ollut negatiivia, jolloin kopio on tehty käyttäen positiivivedosta? Onko noihin aikoihin tuollaiseen operaatioon tarvittu kovinkin erikoista tekniikkaa ja onko kopio sen vuoksi teetetty Pietarissa? Pystyykö kuvan rekvisiitasta, kompositiosta ja/tai taustakankaasta päättelemään mikä valokuvaamo on alun perin ottanut kuvan? Kiitos etukäteen vastauksesta!
Anne Isomursu vastaa:
Kysymyksessä on ilmeisesti suurennosvedos, jota on korjailtu lyijykynällä tai mustaliidulla. Voimakas korjailu oli osin ajan muoti, mutta alkuun myös kehitettävien vedospapereiden sävyt olivat loivia.
Ajan kuluessa likaantumisen ja olosuhteiden vaihtelun myötä vedos kuluu. Kun vedoksen pinnalla oleva hopea liikkuu ja kuvan sävyt jyrkkenevät, korjailu tulee selvemmin esille. Mitä vähemmän hopeaa on jäljellä alkuperäisissä kohdissa, se selvemmin kuva näyttää muodostuvan piirustusjäljestä. Kuvaa pitäisikin suojella lämmön ja kosteuden vaihteluilta ja uv-valolta. Esimerkiksi toistuvaa skannausta pitäisi välttää. Jo nyt tummiin kohtiin kasautunut hopea heijastaa skannerin valon takaisin tehden dokumentista epäselvän. Parhaan digitaalisen kopion kuvasta saisi kuvaamalla sen tasaisessa valossa kameralla. Alkuperäisen säästämiseksi kannattaisi samalla valmistaa moniin tarkoituksiin riittävä suuri tiedosto.
Vedosten kopiointi tapahtui yksinkertaisesti kuvaamalla vedos ensin negatiiville ja valmistamalla uusi vedos syntyneen repronegatiivin avulla. Reprotessa kuvan laatu luonnollisesti heikkenee kun valöörit vähenevät.
Kuvaamoja voidaan tunnistaa rekvisiitan perusteella. Vertailuaineistoksi tarvitaan silloin suuri määrä tunnistettujen kuvaamojen kuvia samalta ajalta. Herää kysymys, olisiko hääkuva voitu ottaa esimerkiksi häämatkalla Pietarissa vaikka vihkiminen olisikin tapahtunut Suomessa. Olipa kuvaus tehty Suomessa tai Venäjällä, on erittäin epätodennäköistä että negatiivi löytyisi ja siitä saisi uuden vedoksen. Sen vuoksi alkuperäisen huolellinen säilyttäminen onkin niin tärkeää. Kenenkään ei pitäisi myöskään antaa koskea sormin kuvapintaan.
Kommentoi tätä kysymystä
Tulosta tämä kysymys