28.4.2017

Onko olemassa valokuvia ajalta 1888-1899 Evijärveltä?

Onko olemassa valokuvia ajalta 1888-1899 Evijärveltä? Etsin tietoja esivanhemmistani.

Amanuenssi Sofia Lahti vastaa:

Toivot siis löytäväsi kuvia nimenomaan sukulaisistasi ennemmin kuin Evijärvestä yleisesti? 1800-luvun lopulla valokuvatuksi tuleminen ei vielä ollut itsestäänselvää kaikille, mutta mahdollista se sentään oli. Evijärvellä toimineita varhaisia valokuvaajia tiedossamme on vain yksi, Antti Saarinen, joka aloitti toimintansa tietojemme mukaan vasta 1910 eli ehkä sukulaistesi kannalta liian myöhään.

Lähistöllä - esimerkiksi Kaustisella, Pietarsaaressa ja Uudessakaarlepyyssä - toimi kuitenkin jo 1800-luvun lopulla useita kuvaamoja sekä kiertäviä kyläkuvaajia, jotka ovat hyvinkin voineet ikuistaa sukulaisesi. Voit selailla kuvaajien tietoja tekemällä Kuka kuvasi? -verkkopalvelussamme hakuja paikkakuntien nimillä. 

Valitettavasti läheskään kaikkien kuvaajien arkistot tai jäämistöt eivät ole säilyneet tai niiden kohtaloista ei tiedetä. Säilyneissäkään aineistoissa ei usein ole merkittynä kuvattujen henkilöiden nimiä saati osoitteita. Sikäli voi olla, että vaikka sukulaistesi kuvia löytyisi jostakin kuva-arkistosta, joutuisit ehkä tunnistamaan heidät vain tuttujen sukupiirteiden perusteella. 

Vanhoja valokuva-aineistoja saattaa löytyä pienistä paikallismuseoista, mutta niitä on myös koottu alueellisesti maakuntamuseoihin, joiden kuva-arkistoista voit kysellä evijärveläisiä kuvia. Evijärveen liittyviä aineistoja on todennäköisimmin Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseossa Seinäjoella, mutta ottaen huomioon Evijärven sijainnin, mahdollisia kuvien säilyttäjiä olisivat myös Pohjanmaan maakuntamuseo Vaasassa, Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseo Oulussa ja Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo Kokkolassa.

Tein kokeeksi Evijärvi-kuvahaun Finna-hakupalveluun, jossa on useiden suomalaisten museoiden ja kuva-arkistojen aineistoja. Kuvia löytyi jonkin verran, mutta yksikään ei ollut 1800-luvun puolelta. Se ei silti tarkoita, etteikö kuvia arkistoista löytyisi. Kaikkea ei vain vielä ole luetteloitu, digitoitu eikä julkaistu verkossa. Siksi kysyminen suoraan maakuntamuseoilta kannattaa - varsinkin, jos sinulla on kysymyksesi tueksi muita "johtolankoja" sukulaistesi elämästä. Onnea etsintään!

Kommentit (1)

Sirkku Dölle kommentoi:

Lisään vielä yhden paikan. Kansallisarkistossa ja sen eri toimipaikoissa on nykyisin paljon valokuvia. Evijärven kohdalla suosittelen kääntymistä Kansallisarkiston Vaasan toimipaikan puoleen, jonka katuosoite on Varastokatu 2, puhelin 0295337300 ja sähköposti kirjaamo@arkisto.fi

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia