18.9.2017

Milloin valokuvaamo H. Sundholm toimi Imatralla?

Isovanhempani Imatralla -20 luvulla?

Oheinen valokuva isovanhemmistani mahdollisesti isäni kanssa on otettu Imatran Valokuvaamo H.Sundholmissa. Mikä on vuosi ja minä aikana valokuvaamo toimi? Mihin arkistot ovat mahdollisesti siirtyneet?

Amanuenssi Sofia Lahti vastaa:

Tarkkaa vuotta kuvalle on vaikea määrittää ilman lisätietoja, mutta kyllä sen mielestäni voi ajoittaa 1920-luvulle. Olisikohan isäsi kuvassa noin 3- tai 4-vuotias?

Imatran valokuvaamon tarkkoja toimintavuosia meillä ei ole tiedossa, mutta se on toiminut ainakin 1930-luvulta lähtien Hilda Sundholmin omistuksessa. Jos tuo Hilda Sundholmin nimipainatuksella merkitty kuva on vuodelta 1924 tai 1925, se on siis myös uusi todiste siitä, että kuvaamo on toiminut hänen nimissään jo silloin. Kuvaamo siirtyi Sundholmin nimiin hänen veljensä, kuvaamon perustaja Edvard Ropposen kuoltua. Ropposen kuolinvuosi puolestaan ei ole tiedossamme, mutta Sundholm on sanonut olleensa vielä nuori siirtyessään kuvaamon omistajaksi, joten voisi ajatella siirtymän tapahtuneen viimeistään vuoden 1920 tienoilla, jolloin Hilda oli jo 30-vuotias. Meillä on museon arkistossa Hildan haastattelu vuodelta 1960, ja hän kertoilee siinä monenlaista kuvaamosta, mutta vuosilukuja kertomuksissa ei valitettavasti esiinny.

Hilda Sundholmin kuvaamon aineistoa on nykyisin Imatran museon kokoelmissa.

Kommentit (2)

Sirkku Dölle kommentoi:

Sundholmin valokuvaamon henkilökuvien negatiiveja on suuri määrä Museoviraston kuvakokoelmissa. Imatralaisen perinteenharrastajan ja kotiseutumiehen aloitteesta ne tulivat Helsinkiin. Jälkeenpäin kävi ilmi, että ns. ympäristökuvat olivat jääneet paikkakunnalle.

Sami Kiuru kommentoi:

Olli Eetu Ropponen kuoli 6.9.1914 sydänhalvaukseen Imatralla (Ruokolahti).

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia