Entisajan pyykinpesu oli fyysisesti raskasta ja vei paljon aikaa. Se oli naisten työtä. Kuten kysyjä toteaa, isot pyykit, liinavaatteet ja lakanat pestiin yleensä pari kertaa vuodessa. Pienempiä pyykkejä pestiin useammin. Myös pesuaineet tehtiin kotona. Se, miksi isot pyykit pestiin vain harvoin, on monitahoinen kysymys. Seuraavassa joitain syitä siihen. Pyykkäämiseen liittyi monia aikaa vieviä työvaiheita. Ennen vesijohtoa vedet kannettiin, lämmitettiin pyykkituvassa tai rantapadassa, pyykki liotettiin, pestiin, valkopyykki keitettiin, viettiin huuhdottavaksi rantaan, talvella avantoon. Kartuttu huuhdottu märkä pyykki vietiin kuivattavaksi ja lopuksi se mankeloitiin ja silitettiin. Helsingissä suuri osa naisista pesi itse perheensä pyykit. Yläluokan ja keskiluokan naisilla oli mahdollisuus pesettää maksusta pyykkinsä. Kaupungin virkamiehet järjestivät 1800-luvun lopulla pyykkäreille huuhteluhuoneita, joissa nämä saattoivat talvisaikaan saada vähän suojaa kylmää vastaan. Jo 1884 avattiin ensimmäinen koneistettu itsepalvelupesula. Se ei kuitenkaan menestynyt, koska pesulan käytön hinta, 25–30 penniä tunnilta, oli liian kallista aikana, jolloin työmiehen päiväpalkka oli 2–3 markkaa. Lisäksi vesijohtovesi oli maksullista. Pyykkääminen oli siis myös taloudellinen kysymys.

1800-luvun jälkipuolella hygienian merkitys ymmärrettiin paremmin ja terveysvalistus tehostui. Alettiin arvostaa henkilökohtaista puhtautta. Samaan aikaan teknokemiallinen tuotanto kasvoi. Vaikka puhtauden merkitys terveydelle ymmärrettiin, sen ylläpito ei ole ollut helppoa. Erityisesti köyhien perheiden oli hankala ylläpitää siisteyttä ja puhtautta ahtaissa kodeissaan. Monet työläisperheiden äidit olivat töissä, työviikko oli pitkä ja sunnuntai ainoa vapaapäivä. Pyykinpesuun ei juuri jäänyt aikaa, eikä pyykkiä ollut varaa pesettää ulkopuolisella. Pyykinpesun kohdalla kyse on ollut sekä ajankäytöstä että varallisuudesta, mutta myös tietämättömyydestä. Asenteet muuttuivat hitaasti. Hygieniataso vaihteli suuresti pitkään yhteiskuntaluokasta riippuen. Oma lukunsa oli lisäksi teollistumisen ja yhdyskuntajätteiden aiheuttama rantavesien saastuminen, mikä vaikutti pyykinpesuun kaupungissa. Yllättävää oli myös, että kodinkoneet eivät aluksi helpottaneet naisten elämää vaan lisäsivät työmäärää, koska puhtausnormit kiristyivät samaan aikaan. Vaikeista olosuhteista huolimatta naiset pyrkivät pitämään kotinsa puhtaana, vapaina syöpäläisistä ja taudinaiheuttajista. Vasta yhteiskunnan modernisaatio on helpottanut pyykinpesua.

Lisää aiheesta:
Simo Laakkonen: Itämeren tyttären likaiset helmat.
Riitta Oittinen: Enemmän puhtautta – enemmän terveyttä?
Artikkelit teoksessa Nokea ja pilvenhattaroita. Helsinkiläisten ympäristö 1900-luvun alussa. Narinkka 1999.