21.2.2023

Suojelustatus

Mistä löytyy tietoja suojelluista rakennuksesta esim. osoitteen perusteella

arkkitehti Mikko Lindqvist vastaa:

Hei,
tietoa asemakaavojen suojelumerkinnöistä löydät Helsingin karttapalvelusta, esimerkiksi googlaamalla pääset perille. Ihantola on suojeltu asemakaavassa v. 1985 rakennussuojelumerkinnällä sr-2, joka kohdistuu rakennuksen kaupunkikuvalliseen asemaan, eli julkisivuun ja vesikattoon. Asemakaava on jo kohta 40 vuotta vanha, eikä aina rakennussuojelun osalta ajantasainen. Käynnissä onkin pitkäkestoinen hanke kaavojen päivittämiseksi rakennussuojelun osalta. Suositus onkin että korjaus- ja muutostöissä huomioitaisiin myös pihanpuolen julkisivut suojelunäkökulmasta, sekä arvokkaat porrashuoneet, joiden pintoja ja rakenteita olisi suositeltavaa vaalia. Tämä on siis museon suositus, tilanteessa jossa asemakaavat ovat vanhoja tai vanhentuneita. Suunnittelijat voivat olla yhteydessä kaupunginmuseon kulttuuriympäristötiimiin varmistaakseen suojelun kattavuuden ja sen ulottumisen. Asuntojen sisätilat eivät kuulu suojelun piiriin, kuin aivan poikkeuksellisissa tapauksissa, mikä tulkintani mukaan on tilanne tässä tapauksessa. Toivottavasti tämä selvittää suojelutilannetta.
yst. MIkko Lindqvist, Helsingin kaupunginmuseon kulttuuriympäristötiimi

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia