Sven E. Lindqvist käyttää teoksessaan Miten tehdään Tuohitöitä (Tammi 1987)kappaleessa Saumattu vaippa (s. 91) tuota sanaa hammasliitos. ”Hammasliitos on työläs ja vaikea tehdä, mutta sen avulla on mahdollista tehdä todella koristeellisia liitoksia, joista todisteena ovat monet vanhat työt, eräät jopa 1600-luvulta. Liitosta varten leikataan vaipan päihin toistensa lomiin sopivat hampaat.” Kirjassa on myös piirroksia erilaisista käytössä olleista hammasliitoksista.

Olen itse nähnyt tuon kysymänne täljhästin Luostarinmäen käsityöläismuseossa tynnyrintekijän verstaassa. Esine on luetteloitu Luostarinmäen esineluetteloon nimellä astiantekijän pukki. Itse Luostarinmäellä ollessani kuulin miesten käyttävän siitä sanaa vuoluhepo. Meillä on kansallismuseon kokoelmissa luetteloitu astiantekovälineisiin esine nimellä kimmenvuolupenkki. Valitettavasti esinettä ei ole kuvattu, mutta sen kuvaustiedoissa sanotaan: ”Kimmenvuolupenkki, puuta. Runkona kapea nelijalkainen penkki. Sen toiseen päähän asetettu vino puu, joka on kiinnitetty rautalistoin ja –nauloin. Penkin ja vinon puun läpi kulkee jalka, joka heiluu akselin varassa. Jalan yläpään sivut on lovettu eri korkeudelta. Pinnassa on hakkaamisen jälkiä.” Esine on museolöytö, joten valitettavasti meillä ei ole tietoa siitä missä sitä on käytetty aikanaan. Eli ilmeisesti tuolle täljhästille on olemassa monta nimeä Suomessa.

Vuoluhevonen on siitä käytännöllinen esine, että sen avulla esine saadaan puristettua nopeasti paikoilleen, ja sen avulla työntekijältä jää molemmat kädet vapaaksi itse vuolemiseen. Koska puristus tapahtuu jalkavipua painamalla, on esine helposti ja nopeasti käännettävissä eri asentoon. Markus Tuormaa kirjoittaa julkaisussaan Puusta tehty; veistäen, vuollen, taivuttaen, että vuoluhevonen on ollut ja on yhä käytössä useissa Euroopan maissa ja uudelle mantereellekin se on laukannut. Suomessa vuoluhevosten menneistä sukupolvista on kuitenkin jäänyt hyvin vähän tietoja jäljelle. Hän kertoo itse törmänneensä ainoastaan yhteen vanhaan valokuvaan Kustaa Vilkunan väitöskirjassa, kohdassa jossa käsiteltiin kimpiastioiden tekoa. Kansallismuseon kokoelmissa on yksi ainoa vuoluhevonen, eli ne ovat siis harvinaisia Suomessa. Syytä siihen, miksi niitä on niin vähän, en valitettavasti osaa sanoa. Mutta jos joku nyt innostuu niistä, niin Tuormaan kirjasta löytyy myös ohjeet vuoluhevosen tekemiseen.