8.1.2019

Mitä olivat liipettisahat?

Saloisten (Raahe) Rojuniemessä oli 1900-luvun alussa ns. liipettisaha. Millainen tämä liipettisaha oikein oli ja mitkä olivat sen tuotteet?

Amanuenssi Marko Rikala vastaa:

Hei,

kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestä. Kyseisen sahan valmistamat tuotteet, "liipetit", olivat virallisemmin ilmaistuna ratapölkkyjä. Liipetti-sana lienee puhekielinen ilmaisu, sillä aikakauden ratapölkkyaiheisesta kirjallisuudesta ei sitä juurikaan silmään sattunut.

Suomessa ratapölkkyjen tarve alkoi noin 1860-luvulta alkaen rautateiden rakentamisen myötä. Aluksi ratapölkyt valmistettiin veistämällä, yleensä mäntytukkien latvoista. 1900-luvun alussa ratapölkkyjen pääasialliseksi valmistustavaksi vakiintui hiljalleen veistämisen sijasta sahaus. Valtion Rautateiden niille kirjaamat laatuvaatimukset oli kuitenkin muotoiltu vielä vuonna 1922 julkaistussa Metsänkäyttö-opissa seuraavasti, enemmälti veistämistä silmällä pitäen: "Ratapölkkyjen tulee olla aivan puhtaiksi kuoritut, kahden puolen veistetyt ja ne on tehtävä - - eheistä mänty- tahi honkapuista." Ratapölkkyjä mainitaan samassa teoksessa olleen kahta laatua, pidempiä ja lyhyempiä, joiden mittavaatimukset olivat pituuden osalta täsmälleen 275 cm/250 cm, latvaläpimitta vähintään 250 mm/225 mm, "veistosten väli" 160 mm/150 mm, ja kapeamman veistopinnan leveys vähintään 140 mm/130 mm. Vuonna 1926 julkaistussa Tapion taskukirjan 6. painoksessa kuvausta on täydennetty kattamaan myös ratapölkkyjen sahaus: "- - kahden puolen veistetyt tahi sahatut tasapaksuisiksi - -". Ensimmäisiä ratapölkkyjen sahausta harjoittavia laitoksia oli 1905 Nokialla Siuron aseman lähellä sijainnut Metsähallituksen omistama saha. Ratapölkkyjä myös vietiin Suomesta ulkomaille 1960-luvulle saakka, eniten Korean sodan aikana vuonna 1951 (yli 100 000 m3), mm. Puolaan ja Unkariin sekä Britanniaan. Ratapölkkyjen laatuvaatimuksissa 1950-luvulta mainitaan Valtion Rautateiden hankkivan niitä kotimaahan joko veistettynä tai sahattuna kolmea eri vahvuusluokkaa: luokat I-III (joiden latvaläpimitat vähintään 250 mm/220 mm/200 mm; pituus kaikissa luokissa 2,7 m). Vaihderatapölkyille puolestaan oli vaihtelevia pituusvaatimuksia 2,7 - 7,5 m väliltä. Myös vientisahapölkkyjen mittavaatimuksissa oli kohdemaittaista vaihtelua.

Kysymyksessänne mainitusta sahalaitoksesta Raahen seutuvilla ei valitettavasti tähän hätään tietoa löytynyt, mutta yleisesti ottaen Lakio (1956) mainitsee sahausprosessista, että ratapölkyt oli valmistettava tuoreista, terveistä mäntypuista, jotka sahattiin tasapaksuiksi kahdelta vastakkaiselta puolelta. Muut kaksi syrjää jätettiin pyöreiksi ja kuorittiin puolipuhtaiksi. Jos ratapölkkypuun latvaläpimitta oli kuitenkin yli 260 mm, tuli pölkyt sahata neljältä sivulta. Kolmelta sivulta sahatut pölkyt eivät olleet hyväksyttäviä. Ratapölkkyjä sahattiin mm. kenttäsirkkeli- eli pyörösahoilla.

Lähteet:
Helander, A. Benj. (1922). Metsänkäyttö-oppi. Toinen painos. Porvoo: WSOY.
Lakio, L. A. (1956). Puutavaralajit ja niiden valmistus. Toinen, uusittu painos. Hki: Keskusmetsäseura Tapio.
Pakkanen, Esko & Leikola, Matti (2011). Tervaa, lautaa ja paperia. Suomen metsien käytön historiaa, kolmas nide. Hki: Metsäkustannus.
Tapion taskukirja. Käsikirja metsänomistajille ja metsänhoitomiehille (1926). Kuudes, lisätty painos. Hki: Suomen metsänhoitoyhdistys Tapio.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia