27.5.2019

Millä metsäyhtiöllä oli käytössään K-kirjainta muistuttava leima?

Minkä metsäyhtiön leimakirveessä on ollut K-kirjainta muistuttava kuvio, eli suorakulmio, jonka toinen laita on suora ja toinen keskeltä sisään päin taitettu? Eli muistuttaa K-kirjainta. Kirves on vanha, ollut viimeksi käytössä Impolan Yhteismetsällä.

Amanuenssi Marko Rikala vastaa:

Kiitos kysymyksestänne. Valitettavasti täysin kiistatonta vastausta ei oikein voi antaa siihen, millä yhtiöllä on ollut K-kirjain tai sitä muistuttava leima käytössään. Niitä on nimittäin aikojen saatossa ollut monilla yhtiöillä ja käytössä useampienkin uittoyhdistysten alueilla, mm. Kymijoella, Saimaalla, Kokemäenjoella ja pohjoisen joilla. Ohessa olevan kuvan mukainen ja hieman kuvailuanne ehkäpä muistuttava, K-kirjainta mukaileva leimamerkki on ollut käytössä Kiiminkijoen Uittoyhdistyksen omana leimana (kuvan leima, v. 1953 luettelosta) sekä Kokemäenjoen alueella puuta uittaneen Kauvatsa Osakeyhtiön pintamerkkinä uittopuille.

Ihan ehta K-kirjain puolestaan on ollut käytössä 1900-luvun loppupuoliskolla ainakin muutamalla yhtiöllä: SOK:n Vaajakosken tehtaiden merkkinä lehtipuu- ja kuusitukeille (lähteenä Kymin Uittoyhdistyksen leimaluettelo v. 1957) sekä Vierumäen Teollisuus Oy:n mänty- ja kuusitukkien leimana samaisen Kymin Uittoyhdistyksen alueella. Lisäksi Kokemäenjoen vesistössä oli K-leima käytössä Visuvesi Oy:n Kähmän sahalla. Vanhemmista leimaluetteloista K-kirjain löytyy ainakin Tornionjoelta ja Kemijoelta, joilla se on ollut käytössä And. Kurt & C:o -yhtiöllä jo 1800-luvun loppuvuosikymmeninä. Varhaisesta luettelosta K-kirjain löytyy myös Lohjan seudulta Kyrkstad Ångsågin eli höyrysahan leimana.

Hieman K-kirjainta muistuttavia leimoja on lisäksi ollut käytössä joillakin yhtiöillä. Ensinnäkin huomattavasti pyöreälinjaisempi, vaikkakin K:ta etäisesti muistuttava (mutta paljon "B-mäisempi"), leima on ollut käytössä Enso-Gutzeit Osakeyhtiön Ruttoisten sahalla. Kokemäenjoen Uittoyhdistyksen leimaluettelon (1952) mukaan Jokioisten kartanoilla on puolestaan ollut käytössään K-kirjainleima, jonka ylempi viistosakara jatkuu alhaalla hieman yli pystyviivan kirjaimen vasemmalle puolelle (eli eräänlainen K- ja X-kirjaimen välimuoto).

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia