21.12.2012

Keitä näytteli 1920-luvulla Nummisuutareissa?

Mistä saisin tietooni, että keitä näytteli 1920-luvulla Suomen Kansallisteatterissa esitetyssä Aleksis Kiven näytelmässä Nummisuutarit?

Tieto- ja kuvapalvelun tutkija Tiina Piispa vastaa:

Ilona-teatterin esitystietokanta on oiva väline aloittaa tiedon keruu. Ilona-tietokannassa ovat Suomen ammattiteattereiden esitykset 1800-luvulta tähän päivään. Ilona perustuu Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton 50 vuoden aikana keräämään teattereiden esitystietokantaan, jota nykyisin ylläpitää ja kokoaa TINFO ja Teatterimuseo. Ilonasta voi hakea tietoja suomalaisissa ammattiteattereissa ja ammatillisissa ryhmissä esitetyistä teoksista. Tietoja on mahdollisuus etsiä näytelmäkirjailijan nimen, esityksen nimen, esitysajankohdan tai teatterin mukaan ja 1990-luvulta lähtien myös ohjaajan nimellä. 

Kun Nummisuutarien esitysajankohta on Ilona-haun perusteella tarkentunut (ensi-ilta oli 1920), voi tietoja tulla etsimään muun muassa Teatterimuseon arkiston käsiohjelmakokoelmasta sekä tekemään tietokantaamme hakuja esitykseen liittyvään arkistomateriaaliin.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia