5.3.2021

Mihin teattereihin esityskuvat liittyvät ja keitä kuvassa on?

Tuhlaajapoika

Tukkijoella

Hei! Pystyttekö oheisten kuvien perusteella sanomaan, missä ja milloin nämä näytelmät (Tuhlaajapoika, Tukkijoella) on esitetty ja ketä nämä näyttelijät ovat?

Tieto- ja kuvapalvelun tutkija Pälvi Laine vastaa:

Tuhlaajapoika-kuvan kohdalla huomio kiinnitty kuvaamoon, joka on Päijänne. Tietokannastamme ei löydy juuri samaa kuvaa, mutta kylläkin muita Päijänne-kuvaamon kuvia. Niistä useimmat ovat Jyväskylän Työväen Teatterin eri esityksistä. Haku Ilona-tietokantaan kertoo, että Tuhlaajapoika-näytelmän ensi-ilta on ollut Jyväskylän Työväen Teatterissa syksyllä 1925. Arvelisin, että kyseessä on tuon esityksen kuva, mutta henkilöt jäävät toistaiseksi tunnistamatta.

Tukkijoella-kuvasta löytyy verrokkikuva Teatterimuseon tietokannasta. Kyseessä on Suomen Kansallisteatterin esitys. Kuvassa on tunnistuksen mukaan Urho Somersalmi, Päiviö Horsma ja Olga Leino (oikealla Pölhö-Kustaan roolissa). 1900-luvun alkuvuosina sitä on esitetty Kansallisteatterissa useana vuotena, mutta vertaamalla Ilona-tietokannan esitystietoihin, huomataan, että kuvassa olevat näyttelijät ovat olleet ensi kertaa yhdessä tässä esityksessä vuonna 1914, joten kuva on todennäköisesti siltä vuodelta.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia