11.1.2013

Miksi teatterissa ei saa viheltää?

Olen kuullut legendan, että teatterissa ei saisi viheltää. Mistä tällainen olettamus voisi olla peräisin?

Tieto- ja kuvapalvelun tutkija Tiina Piispa vastaa:

Legenda on voinut saada alkunsa esimerkiksi barokin ajan teatteritekniikkaan liittyvistä monimutkaisista näyttämöratkaisuista:

Toimiakseen kunnolla Drottningholmin linnan teatterin näyttämökoneisto vaati yli kymmenen yhteistyössä toimivaa teatteriteknikkoa, jotka usein olivat entisiä merimiehiä. Näyttämömestarin vastuulla oli vaihdon moitteeton organisointi. Koska teknikoiden välillä ei ollut aina näköyhteyttä, näyttämövaihtojen iskujen merkkinä käytettiin merimiehille tuttua kellon ääntä tai vihellystä. Tämän takia entisajan teatterissa turhaan viheltäminen oli ehdottomasti kiellettyä. (Kiljunen: Keskeisperspektiivinäyttämökuvien ja tyyppikulissien historiaa, Teatterimuseon näyttelyesite 2002)

Toisin sanoen teatterissa ei saa viheltää, koska voi saada vaikka kulissin päähänsä! Barokin ajan illuusionäyttämöillä kulissien ja näyttämökuvien vaihdot tehtiin samankaltaisilla köysisysteemeillä kuin purjelaivoissa ja merimiehet kommunikoivat toistensa kanssa viheltämällä.

Näin viheltäminen on kenties jäänyt eleeksi, joka tuottaa huonoa onnea teatterissa.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia