7.5.2019

Mistä kuva on ja kuka sen on ottanut?

Varkauden paperitehdas, 1935.

Minulla on lasin alle tauluksi kehystetty valokuva. Haluaisin tietää, mistä kuva on otettu ja kuka on valokuvaaja?

Amanuenssi Laura Gelmi vastaa:

Kiitos kysymyksestäsi. Kuvassa näyttäisi olevan Ahlströmin paperitehdas Varkaudessa. Valokuvan on ottanut joku Jänisten valokuvaajasuvusta. Jänikset asuivat Varkaudessa vuodesta 1914. He kuvasivat kaupunkia miltei 100 vuoden ajan tallentaen sen muutosta hyvin monipuolisesti. Jäniksistä valokuvasivat isä Juho Jänis ja puoliso Siviä Jänis, sekä pojat Tuttu, Pauli ja Lauri Jänis, sekä myöhemmin näiden puolisot ja lapset.

Minusta valokuvasi signeerauksen alkukirjain näyttää J-kirjaimelta. Isä Juho Jänis kuoli kuitenkin jo 1923, joten kuvan ajoitus ei täsmää. Siviä ja pojat jatkoivat isän nimellä toimineen valokuvaamon toimintaa tämän kuoleman jälkeen. Todennäköisesti kuva on jonkun heistä ottama, mutta se on signeerattu kuvaamon eli Juho Jäniksen nimellä.

Löydät runsaasti tietoa Jänisten valokuvaajasuvusta ja heidän kuvaamoistaan Kuka kuvasi -verkkopalvelustamme, esimerkiksi hakusanalla "jänis". Lisäksi mielenkiintoista luettavaa sinulle voisi olla Jouko Laitisen pro gradu -työ Jänisten jäljillä Varkaudessa - Varkauden urbanisoitumiskehitys, 2008.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia