Visiittikorttikuvien valmistumisaikaan vaikuttivat muun muassa asiakkaiden ja työntekijöiden määrä sekä kuvanvalmistusmenetelmien kehitys. Visiittikorttikuvien valtakausi oli sen verran pitkä, että tekniikassakin ehti tapahtua muutoksia. Nopein vaihtoehto oli kiertelevien valokuvaajien 1890-luvulta ainakin 1920-luvulle suosima, peltilevylle valotettu ferrotyyppi, joka saatiin valmiiksi jopa viidessä minuutissa. Perinteiset, paperille vedostetut ja pahville pohjustetut visiittikorttikuvat eivät yleensä valmistuneet odottaessa.

1800-luvulla ja vuosisadan vaihteessa asiakas sai lopulliset visiittikorttikuvat käteensä vasta parin viikon kuluttua kuvauksesta. Myöhemmin kuvat saattoivat ehtiä jopa seuraavaksi päiväksi, mutta näin nopea toimitus ei ollut itsestäänselvyys. Ainakin vuonna 1913 yhden vuorokauden mittaista toimitusaikaa pidettiin erityisen nopeana, ja se oli valokuvaamon mainoksessa mainitsemisen arvoinen kilpailuvaltti.

Kuvaustilanteen jälkeen negatiivit kehitettiin, jonka jälkeeen niiden piti kuivua ennen kuin kuvien vedostaminen oli mahdollista. Työvaiheisiin kuului ennen vedostusta myös negatiivin hienovarainen korjailu. Kehitetystä negatiivista tehtiin vedoksia valottamalla kuva lasisen negatiivilevyn läpi paperille. Valotettu vedos kehitettiin ja huuhdeltiin sekä kuivatettiin, leikattiin lopulliseen muotoonsa ja lopuksi kiinnitettiin pahviseen korttipohjaan.

Pienemmissä kuvaamoissa valokuvaaja saattoi olla yksin vastuussa koko toiminnasta: kuvaamisesta, kehittämisestä ja vedostamisesta sekä lisäksi vielä ajanvarauksista, tilauksista, laskutuksesta ja kuvien ja asiakastietojen pitämisestä järjestyksessä. Silloin päivässä ei ehtinyt valmistua montakaan kuvaa. Suurissa liikkeissä taas jokaiselle tehtävälle oli oma tekijänsä, ja levyjä kehittämässä ja kuvia vedostamassa sekä korjailemassa ahkeroi useita työntekijöitä samanaikaisesti.

Usein asiakas tilasi samasta kuvasta useita vedoksia ystäville ja sukulaisille jaettavaksi. Joskus valokuvaaja saattoi ottaa useampia hieman erilaisia muotokuvia, joista asiakas tuli valitsemaan mieleisensä ja vasta sitten tekemään lopullisen tilauksen. Kuvia oli myös mahdollista tilata samasta negatiivista jälkeenpäin lisää, ja tähän viittaa visiittikorttien taustaan toisinaan painettu tieto "plåten förvaras / levy säilytetään". Lisätilauksia tehtiin myös postitse.

Valokuvaamojen toiminnasta visiittikorttien aikakaudella voi lukea esimerkiksi näistä kirjoista:

Fredrikson, Erkki 1983: Valokuvaus Jyväskylässä 1800-luvulla.

Hirn, Sven 1972: Kameran edestä ja takaa.

Hirn, Sven 1977: Ateljeesta luontoon.

Kärkkäinen, Tuulikki & Kärkkäinen, Matti 2015: Kuopion salaperäinen Barsokevitschin valokuvaamo.

Lue myös kokoelmanostojamme aiheesta:

Valokuvausateljeen kulisseissa

Taustatekijöitä valokuvan historiassa

Mitä on retusointi?