29.9.2021

Milloin nämä visiittikortit on kuvattu?

Voikohan näissä kuvissa esiintyvien henkilöiden vaatetuksen ja kuvien takaosan tietojen perusteella päätellä suunnilleen kuvien ottamisen ajankohtaa? Ehkäpä 1800-luvun puolelta. Nainen 1 lienee kasvonpiirteiden perusteella isoisäni äiti hyvin nuorena, ei välttämättä edes täysi-ikäisenä. Hän oli syntynyt 1861. Muista ei ole tietoa.

Amanuenssi Max Fritze vastaa:

Hienoa, että liitit kysymykseesi kuvien taustapuolen. Tausta auttaa kuvien ajoituksessa usein vähintään yhtä paljon kuin kuvapuoli.

Ensimmäisestä naisen muotokuvasta voimme todeta, että Georg Nyblinin kuvaamo toimi osoitteessa Iso Hämeenkatu 16 vuosina 1888-1899. Jos kuvassa on 1861 syntynyt isoisoäitisi, niin hänen iästään voisi päätellä, että kuvan on pakko olla lähellä aikaisinta mahdollista ajoitusta 1888.

Toisen naisen muotokuva on hankalampi, sillä monilla eri nimillä tunnettu Aune's Fotografi atelier toimi osoitteessa Linnakatu 27 vuosina 1870-1905. Yksi johtolanka on, että taustapuolella on puhelinnumero "58". Tämä puhelinnumero ei esiinny kuvaamon mainoksissa ennen vuotta 1896. Varovasti voisin siis arvioida, että kuva olisi 1890-luvun lopusta. Kenties voisit kokeilla vielä tonkia Turun puhelinlaitoksen historiaa ja saada sieltä tietoa varhaisista puhelinnumeroista.

Ensimmäinen miehen muotokuva on myös Georg Nyblinin kuvaamossa Ison Hämeenkadun osoitteessa otettu ja siten vuosilta 1888-1899.

Toinen miehen muotokuva on taas Aune's Fotografi atelierin tuotantoa, mutta tässä kuvassa on lisävihje. Omistajaksi mainitaan Edw. Axelsson. Tietojemme mukaan Carl Edward Axelsson oli kuvaamon omistaja vuosina 1893-1900. Puhelinnumero on painettu tämänkin kuvan pohjukkeeseen, eli jos kuvaamo tosiaan sai numeron käyttöönsä vuonna 1896, niin ajoitukseksi voisi antaa vielä tarkemman aikavälin 1896-1900.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia