1960-luvulla kirkonkylissä oli tyypillisesti valokuvausliike, joka myi kameroita, filmejä ja muita valokuvaustarvikkeita. Liikkeet toimivat myös kuvaamoina, joissa otettiin paikkakunnan passi-, rippi- ja hääkuvat. Kuvaamoiden kautta kyläläisten filmit lähettiin kehitettäväksi kuvanvalmistamoihin, ja valmiit kuvat asiakas saattoi noutaa kuvaamosta seuraavalla viikolla.

Värinegatiivifilmi alkoi yleistyä 1960-luvulla, mutta valokuvauksen harrastaja kuvasi vielä mustavalkoista. Hän kehitti itse filmit negatiiveiksi ja vedosti pimiössä. Pimiön pystyttäminen oli kohtuullisen kallista, mistä syystä aloitteleva harrastaja pyrki yhteistyöhön toisten harrastajien tai ammattilaisten kanssa, joilla oli pimiöt käytössä. Monessa koulussa oli vaokuvauskerho, jolla oli pimiö tai paikkakunnalla saattoi toimia kameraseura. Pimiömuistoja on vastikään koottu Valokuvataiteen museon tallennushankkeessa, jonka tuloksista kerrotaan niin museon sivuilla kuin Yle Puheen haastattelussakin.

Valokuvaharrastuksessa oli tärkeää kuvan valmistaminen alusta loppuun asti itse, joten värinegatiivin käyttö ei 1960-luvulla sopinut valveutuneelle harrastajille. Värinegatiivia hän ei voinut yksityispimiöissä kehittää. Teollisetkin väriprosessit olivat tuohon aikaa vielä sangen kehittymättömiä, suurennosten teko kallista ja värit eivät toistuneet välttämättä toivotulla tavalla. Väridiafilmin värit paranivat negatiiviprosessia nopeammin jo 1950-luvulla, ja värejä arvostavat luontokuvan harrastajat ryhtyivät vähitellen käyttämään yleisesti väridiaa. Valokuvailmaisusta kiinnostunutta valokuvauksen harrastajaa väri ei kiinnostunut, sillä väriä pidettiin yleisesti taiteelliseen valokuvaan sopimattomana.

1960-luvulla kinofilmikamerat eli pienkamerat yleistyivät lehtikuvauksessa ja myös harrastajien parissa, ks. artikkeli Kinofilmikameran aika museomme sivuilla. Kysyin Kodak Retinasta valokuvaaja Kai Nordbergiltä ja museomme erikoistutkija Jukka Kukkoselta, ja molemmat olivat sitä mieltä, että Retina oli  harrastajien kamera. Ammattilaiset käyttivät 1950-luvun lopulta alkaen erityisesti Leicaa, joka oli valokuvaajalle sangen kallis hankkia. Samalla kameralla voitiin kuvata sekä mv- ja värifilmiä että diaa. 36 kuvan kinofilmirullat ovat kaikki samankokoisia.