2.4.2013

Millainen on hyvä valokuva?

Millainen on hyvä valokuva?

Museonjohtaja Elina Heikka vastaa:

Siinäpä asia, josta voitaneen keskustella loputtomasti! Suomen oloissa valokuvien laatukysymyksistä on perinteisesti pohdiskeltu paljon kameraseuratoiminnan ja valokuvakilpailujen yhteydessä, jolloin valokuvaajan tekniselle suoritukselle – filmin valotuksesta vedostukseen – on annettu suuri painoarvo. On tavoiteltu täydellistä valon hallintaa, sävykkyyttä, tarkkuutta, sommittelua.  Nykyvalokuvataiteen kohdalla on puolestaan ihmetelty, miksi jokin ihan tavallisen näköinen kuva on niin hyvä, että se kelpaa taiteeksi. Luontokuvan ja lehtikuvan kohdalla on puitu sitä, voiko hyvä kuva olla lavastettu tai photoshopattu ja missä määrin.

Jotta voin vastata mielekkäästi, joudun aluksi hieman filosofoimaan, mitä sanalla ”hyvä” tarkoitetaan. Miten ”hyvä” on olemassa? Onko se jotain absoluuttisesti ja jopa ihmisistä riippumattomalla tavalla yleispätevästi olemassa olevaa? Vai onko jokin asia ”hyvä” ainoastaan verrattuna johonkin? Ensisilmäyksellä ”hyvä” näyttää helpolta sanalta – adjektiivina, pahan tai huonon vastakohtana – ja sanan käyttö on vaivatonta. Ymmärrämme sen positiivisena piirteenä, eli ainakin tältä osin hyvä on absoluuttisesti olemassa. Ongelmia alkaa ilmaantua, kun tutkailemme sanan viittaavuutta kielen ulkopuoliseen maailmaan. Mihin ”hyvällä” voi tarkalleen ottaen viitata ja mihin ei?

Voisimmeko ajatella, että hyvä saa merkityksensä ihmisten välisessä kommunikaatiossa, keskinäisissä neuvotteluissamme, mistä tämäkin keskustelu käy esimerkiksi. Näin ajatellen hyvän merkitys on ikuisesti liikkeessä, sitä haastetaan,  mutta se voi tietyssä historiallisessa hetkessä ja tietyssä sosiaalisessa piirissä myös vakiintua kohtuullisen pitävästi. Vaikkapa eri aikojen valokuvausoppaita ja valokuvakilpailujen tuomarilausuntoja lukemalla voi saada käsityksen siitä, millaista keskustelua eri aikoina on käyty ja millaista valokuvaa on kulloinkin päädytty pitämään hyvänä.

Valokuvaus oli alkuaikoinaan itseopiskelua ja harjaantumista vaativaa tekemistä, ja kuvan tekeminen perustui valokuvaajan hankkimaan taitoon. Hyvä valokuvaaja hallitsi tekniikkansa ja ilmaisukeinonsa. Valokuvaaja tiesi mitä välineillään teki, ja edelleen, 2010-luvulla, valokuvaajan taito suhteessa muihin aikalaiskuvaajiin on eräs mahdollinen hyvän kuvan edellytys. Tämä näyttää jopa melko absoluuttiselta kriteeriltä.

Jotta asiansa osaavan valokuvaajan kuva arvotetaan hyväksi kuvaksi, se edellyttää kuitenkin kahta seikkaa. Ensiksikin arvioijan on ymmärrettävä valokuvan tuottamisen välineistöä ja materiaaleja, ja niiden mahdollistamia ilmaisukeinoja eri aikoina. Onko kuvaaja muihin vastaavaa tekniikkaa käyttäviin valokuvaajiin verrattuna taitava, välineensä hallitseva tekijä vai onko kuva satunnainen näpsäys tai Photoshopin perustyökaluilla tuotettu? 1800-luvun lopun valokuvaajaa ei voi moittia siitä, että pilvet eivät piirry taivaalla. Osaamisen arviointi edellyttää osaamista, vaikkapa vedostamisen tai kuvankäsittelyn laadun arvioinnin osalta. Ilmaisuun kuuluvat sommittelukysymykset ovat aivan oma, laajemminkin kuvallista kulttuuria koskeva neuvottelujen alue, jolla toisinaan esitetään hyvinkin varmoja mielipiteitä.

Toisekseen, sinänsä täysin moitteeton kuva saattaa jäädä ”ihan hyväksi”, mikäli kuvan arvioija ei pidä teknistä osaamista kuvan laatuarvostelman kannalta oleellisena tai riittävänä ehtona. Muut seikat saattavat mennä kuvan laadun arvioinnissa teknisen taituruuden edelle. Esimerkiksi käsitetaiteessa kuvien kautta välitetty ajatus on usein olennaisempi kuin kuvan tekninen laatu. Näppäilykuvakin kelpaa.

Hyvää valokuvaa arvioidaan useimmiten tietyssä käyttöympäristössä. Oli kyseessä vaikkapa vuoden luontokuvakilpailu, mainoskuva, uutiskuva, kuvituskuva tai taidekuva - hyvän kuvan kriteerit ovat erilaiset eri käyttöympäristöissä. Kotialbumiin kuuluva mökin auringonlasku ei ole nykyvalokuvataiteen keskeisaiheita eikä lavastettu tilanne sovi uutiskuvaksi. Mainoskuvan ja uutiskuvan tavoitteet ja arvopohjat eivät ole yhteismitalliset. Karkeat pelisäännöt ovat sangen selvät, mutta hienosyisemmistä hyvän määritelmistä erilaisissa käyttöympäristöissä on vaikeampi saada kiinni. Ja käyttöympäristöt muuttuvat. Millaiset kuvat ovat hyviä kavereille jaetussa Instagramin kuvavirrassa ja mitkä kuvablogeissa? Lähtökohtana hyvän kuvan määrittelylle lienee yleensä jonkinlainen vertaisarviointi, kuvaa verrataan samassa käyttöympäristössä esiintyviin kuviin.

Jos hyvältä vaaditaan enemmän kuin laimeaa hyväksymistä, hyvien kuvien joukosta pudonnevat varmimmin kuvat, jotka tuntuvat olevan kovin tyypillisiä ja toisteisia muuhun kuvastoon verrattuna. Tällaisten piirteiden näkemisessä on paljon kyse kuvaston tuntemuksesta. Huomionarvoista on, että modernissa maailmassa eri kuvankäyttötapoihin on ladattuna uudistumisen tarvetta. Hyvältä kuvalta odotetaan usein uutuusarvoa, koski se kuvan ulkoisia tai sisällöllisiä piirteitä.  Odotetaan, että valokuvat esittäisivät maailmoja, jota ei ole vielä nähty. Jos valokuvaajan ilmaisu kaiken kaikkiaan on omaperäistä ja tunnistettavaa, voi tunnistettava toisto jopa hieman paradoksaalisesti edistää valokuvaajan tuotannon ”hyväksi” tunnistamista.

Edellä mainittujen asioiden lisäksi hyvän mittarina voi olla kuvan tuottama kokemus, olipa se liikutusta, ihastusta, hämmästystä, kokemusta kauneudesta tai esteettisestä kvaliteetista, älyllisestä virikkeestä tai häirityksi tulemisesta. Kokemusmaailmaan vaikuttavat hyvin monet, vaikeasti määriteltävät seikat,  ja se on eri ihmisillä hyvin erilainen. Tämä sisältää hyvän kuvan määrittelyn yllätystekijän. Kuviin peilataan oma tietämys, henkilökohtainen elämä ja arvomaailma, mistä syystä hyvinkin satunnainen kuva voi saada suuren merkityksen. Voimakkaiden assosiaatioiden ja tunnekokemuksen herättyä valokuvalta on usein vaikea kieltää hyvän kuvan ansiota, vaikka arvioija saattaa olla hyvinkin tietoinen kuvan teknisistä puutteista, toisteisuudesta tai käyttökelvottomuudesta alkuperäiseen tarkoitukseensa. Kuvalla on tällöin vaikkapa identiteettityön, inspiraation tai tunne-elämän kannalta merkitystä elämän tunnun nostattajana. Usein ”hyvä kuva” varsinkin esimerkiksi perheen albumikuvien tai taidekuvien kohdalla tarkoittaa että kuva tuntuu merkitykselliseltä: hyvä että tämä kuva on olemassa.

Moneen kertaan palkittu kuva 1950-luvulta. Lakonjohtaja (Mies satamasta), P. K. Jaskari, Suomen valokuvataiteen museo.

Jaskarin Lakonjohtaja-kuva sai vuonna 1999 korkeimman pistemäärän Kameraseuran omassa Vuosisadan kuva -äänestyksessä.

Kommentit (1)

Anonyymi kommentoi:

Hyvyys on myös katsojan silmässä ja ymmärryksessä. Koska olen moniaita kertoja todennut että ihan samaa kuvaa kehutaan yhdessä yhteisössä (esim. Meksikossa sikäläiset ammattilaiset), mutta haukutaan maan rakoon toisessa yhteisössä (esim. Suomessa kamerakerhoissa)!!! Ainakin kun kuva koskee jotain tiettyä yhteiskunnallista ongelmaa.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia