20.12.2013

Miksi vanhat valokuvat ovat erisävyisiä?

Jo 1800-luvulla ja myöhemminkin kuvaajat vedostivat valokuvat usein varsin "värikkäinä". Ruskea sepia oli lienee muodikkain värisävy tuolloin, mutta esimerkiksi Natalia Linsén Porvoossa näyttää suosineen lähes lilaa sävytystä, kun samaan aikaan toinen porvoolainen, John Granlund vedostaa useat kuvansa voimakkaan kellanruskeina. Kuinka sävyt saatiin aikaiseksi? Kehiteseoksellako, vai oliko saatavissa papereita, joihin kehittyi juuri määrätyn sävyisiä valokuvia?

Konservaattori Laura Sallas vastaa:

Valokuvien säilyvyyden turvaamiseksi kuvia on jo valokuvauksen varhaisista vaiheista lähtien käsitelty sävyttämällä.  Ajatuksena on muuttaa valokuvissa oleva kuvahopea muotoon, joka kestää paremmin olosuhteiden, kuten ilman lämpötilan ja kosteuden vaihteluita, sekä ilman mukana tulevia epäpuhtauksia. Sävytteet voivat muuttaa kuvien värisävyjä varsin huomattavastikin.

Erilaiset sävytteet tuottavat erilaisia värisävyjä. Tavallisimmin käytettiin rikki- tai kultapohjaisia sävytteitä, joiden käytöstä seuraa kuvailemiasi sävyvaihteluita. Kultasävytteet, jotka olivat arvokkaita, korvautuivat myöhemmin seleenisävytteillä, jotka tuottaa samankaltaisia sävyjä kuin kultasävytteet. Kultasävytteet muuttavat kuvasävyjä punertavaan suuntaan ja rikkisävytteet ruskeaan. Sävytysaikaa ja sävytysaineen laimennussuhteita muuttamalla voidaan säädellä sävyjen syvyyttä. Myös käytetyllä vedostuspaperilla on voinut olla jonkin verran vaikutusta kuvan lopulliseen sävymaailmaan. On mahdollista, että kuvat, joissa on kellanruskeasävy, ovat sellaisia, joita ei ole sävytetty lainkaan.

Valokuvaaja Martti Anttila vedostaa teoksensa itse. Tässä vuonna 2011 valmistuneessa Almuja leskelle -teoksessa sävytteinä on käytetty seleeniä, polysulfidia ja mustaa teetä. Kuva: Martti Anttila, Almuja leskelle 2011. Hopeagelatiinivedos. Suomen valokuvataiteen museo.

Asiasanat: käsittely, vedostus

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia