2.2.2015

Ovatko Ernst Ovesénin valokuvien tekijänoikeudet jo rauenneet?

Hei! Ovatko Ernst Ovesénin valokuvat vapautuneet jo tekijänoikeuskorvauksista? Eli milloin Ernst Ovesén kuoli? Mistä löytäisin lisätietoa hänestä?

Amanuenssi Leena Sipponen vastaa:

Kiitos kysymyksestäsi, jonka ansiosta Ernst Ovesénin kuolinaika, 4.6.1960, tuli selvitettyä kuvaajatietokantaamme. Tieto löytyi Tukholman kaupungin hautausmaita koskevalta verkkosivustolta, jonka mukaan Ovesénien sukuhauta sijaitsee kaupungin pohjoisella hautausmaalla.

Ovesénin Suomen kauden keskeisistä tietolähteistä on olemassa luettelo Kuka kuvasi -palvelussamme kyseisen kuvaajan tietoikkunassa. Vuosien 1945-1960 osalta, jotka hän vietti Ruotsissa, täytynee kääntyä sikäläisten arkistojen puoleen. Riksarkivet on Ruotsin kansallisarkisto, ja muita ruotsalaisia arkistoja on listattu ainakin Nationalmuseetin sivuille.

Mitä Ovesénin kuvien tekijänoikeuksiin tulee, riippuu vielä toistaiseksi kunkin kuvan luonteesta. Jos kuva tulkitaan teokseksi, tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta kuvaajan kuolemasta. "Tavallisen" valokuvan tekijänoikeus raukea, kun 50 vuotta on kulunut kuvanottohetkestä. Kannattaa kuitenkin lukaista jo aiemmin Kysy museolta -palvelussamme julkaistu selvitys valokuvien tekijänoikeuksista:  http://kysymuseolta.fi/valokuvataiteenmuseo/#!id=137

Jos löydät Ernst Ovesénista uusia tietoja, lisäämme ne mielihyvin kuvaajatietokantaamme. Onnea etsintöihin!

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia