11.2.2015

Mihin lahjoittaisin sukuni vanhoja valokuvia ilman tietoja?

Käyn läpi sukumme vanhoja valokuvia 1800-luvun loppupuolelta 1960-luvulle. Joukossa on runsaasti kuvia henkilöistä ja paikoista, mutta valitettavasti kaikki tiedot (päivämäärä, paikka, nimet) usein puuttuvat. Osaatteko neuvoa kuka olisi kiinnostunut tuollaisista kuvista? En ole niitä myymässä, vaan mielelläni lahjoittaisin jollekulle, jota ne kiinnostaisivat.

Minulla on yksi tarkempikin kysymys. Kuvien mukana on oheinen pellille kuvattu kuva (4x5 cm), josta myös kaikki tiedot puuttuvat. Miltä ajalta pellille kuvatut kuvat ovat ja onko niillä jotain erityistä arvoa? Kiitos etukäteen tiedoista.

Amanuenssi Leena Sipponen vastaa:

Suvun vanhat, nimeämättömät valokuvat tuottavat varmasti useissa kodeissa päänvaivaa. Albumit saattavat olla kauniita esineinä, ja kuvissa on niin ikään menneen maailman hohtoa, mutta henkilöiden ja paikkojen muuttuessa ajan mittaan tuntemattomiksi kuvat menettävät suuren osan kiinnostavuudestaan.

Myös museot arvostavat tietoja ja tarinoita niiden kuvien takana, jotka ne ottavat kokoelmiinsa. Toki harvinaislaatuisempia kuvatyyppejä voidaan ottaa vastaan erikoisuutensa vuoksi, tai esimerkiksi opetustarkoituksiin. Joskus myös "tuntemattomien" kuvien sisällölliset seikat voivat vaikuttaa museon vastaanottopäätökseen, mutta tämä on aina arvioitava tapauskohtaisesti.

Museoilla voi olla käyttöä vanhoille kuville myös pedagogisessa toiminnassa, jolloin luovuttaja sallii kuvien jatkokäytön askartelu-, taide- ynnä muissa vastaavissa tarkoituksissa.

Liittämäsi kuva on ferrotyyppi, aikanaan "amerikkalaiseksi pikavalokuvaksi" kutsuttu kuvatyyppi, joita valmistettiin Suomessa 1890-luvulta 1900-luvun alkuvuosikymmenille. Kuvien ottaminen oli helppoa ja nopeaa, ja ferrotypiasta muodostui etenkin kiertävien markkinakuvaajien suosima kuvaustapa. Voitte lukea ferrotypiasta kollegani jo laatiman selostuksen aiemman kysymyksen yhteydessä täällä.

Museot eivät voi antaa arvioita valokuvien tai esineiden arvosta. Vanhoilla valokuvilla on keräilijänsä, ja mahdollista arvoa suosittelen ystävällisesti tiedustelemaan antiikkiliikkeistä.

Kommentoi tätä kysymystä

Kysy oma kysymys

Tulosta tämä kysymys

Kysymyksiä kuvina

Ladataan kuvia