Ensimmäinen kaupallisesti menestynyt värivalokuvausmenetelmä maailmassa oli elokuvan kehittäjinäkin kunnostautuneiden Lumière-veljesten Autochrome-menetelmä. Autochrome-kuultokuvat tulivat markkinoille vuonna 1907. Kuva koostui päällekäisestä hopeakuvasta ja kolmevärisestä suodatinrasterista lasilevyllä. Kuvia saattoi katsella valoa vasten erityisessä katselulaitteessa tai heijastaa katsotavaksi taikalyhtykoneella diakuvien tapaan. Suomessa ensimmäiset Autochrome-värikuvat nähtiin tuoreeltaan Ateneumissa järjestetyssä valokuvanäyttelyssä 1907. Kuvaajina oli neljä kameraseura AFK:n piirissä toiminutta amatöörivalokuvaa: kauppias Wladimir Schohin (1862-1934), diplomi-insinööri Walter Jakobsson (1882-1957), valokuvaaja Harald Rosenberg (1883-1931) ja hieroja, valokuvaaja Nicolai Leibowitsch (1869-1932).

Autochrome-tekniikan merkittävin rajoitus oli se, että kuvien katseluun tarvittiin apuvälineitä. Tekniikka myös vaati huomattavasti pidemmän valoitusajan kuin samaan aikaan käytössä olleet mustavalkokuvausmenetelmät. Valokuva-ateljeet eivät uutta väritekniikkaa omaksuneet, vaan jatkoivat mustavalkokuvien käsin värittämistä milloin kuviin vain väriä kaivattiin. Valokuviahan oli väritetty jo daguerrotypian keksimisestä lähtien.

Autochrome-kuultokuvat olivat uniikkeja, eikä niistä senkään vuoksi ollut kilpailijaksi käsinväritetyille kopioitaville kuville. 1900-luvun alussa laajimman yleisön saavuttaneita kuvia lienevät olleet postikortit. Kuvallisten postikorttien suosio alkoi Pariisin maailmannäyttelystä 1889. Laadukkaimmat valokuvapostikortit valmistettiin 1900-luvun alussa Saksassa ja Ranskassa, ja korttivalmistajien palkkalistoilla saattoi olla liuta värittäjiä, jotka käsityönä lisäsivät väriä kortteihin. Halvan työvoiman saatavuus ennen ensimmäistä maailmansotaa mahdollisti suurten korttierien tehtailun. Usein värittäjät olivat naisia, jotka saattoivat tehdä työtä kotonaan. Postikorttien kultakausi kesti parikymmentä vuotta: 1900-luvun alusta 1920-luvulle, jolloin edulliset rasteripainokortit korvasivat aidot valokuvat ja valopainokuvat.

Värivalokuvauksen toinen aalto alkoi 1930-luvulla kromogeenisen väridiafilmin myötä. Kodakin Kodakchrome-värifilmi keksittiin vuonna 1935 ja 1936 Agfa toi markkinoille oman tuotteensa Agfa-color neu:n. Tämän kauden vanhimmat tunnetut esimerkit Suomessa ovat tiettävästi liikemies Bruno Tallgrenin (1880-1955) väridiat vuosilta 1939-1941. Värinegatiivifilmit ja vedostusmateriaalit tulivat markkinoille 1940-luvun alussa. Kesti kuitenkin vielä kymmenisen vuotta ennen kuin värivalokuvas saavutti vakiintuneen aseman. Ammattikuvaajat kuvasivat vielä 1950-luvulla pääsääntöisesti mustavalkofilmille.

Valokuvien käsinväritystä tehtiin monissa paikoissa vielä sotien jälkeenkin. Omankin mummolani seinällä oli A4 kokoinen käsinväritetty valokuvasuurennus mummolan pihapiiristä 1950-luvun alkupuolelta. Myös muotokuvasuurennoksia väritettiin edelleen 1950-luvulla.

Samaan aihepiiriin liittyviä aiempia kysymyksiä ja vastauksia:
Värivalokuvauksen historia tässä.
Valokuvien värittäminen tässä.

Postikorttien historiasta kiinnostuneen kannattaa lukea Harri Kalhan kirja Ihme ja kumma. Surrealismia ja silmänlumetta 1900-luvun alun postikorteissa.